Gå till huvudinnehållet

Uusi lakutehdas kauppaopiston rakennukseen Kouvolaan

Uusi lakutehdas kauppaopiston rakennukseen Kouvolaan

Entinen kauppaoppilaitoksen rakennus Kouvolassa osoitteessa Salpausselänkatu 57 siirtyy Kouvolan Lakritsin omistukseen 2. helmikuuta. – On hienoa, että näin keskeisellä paikalla sijaitseva rakennus saa uuden elämän, toimitilajohtaja Katja Ahola Kouvolan kaupungilta toteaa. Kouvolan Lakritsilla on investoinnilleen selkeät tavoitteet. – Lisätila mahdollistaa meille kasvun, Kouvolan Lakritsin toimitusjohtaja Timo Nisula sanoo.

Kouvolan kaupunginhallitus päätti elokuussa myydä Kouvolan kaupungin omistaman entisen kauppaoppilaitoksen rakennuksen eli KSAO Liiketalousinstituutin Kouvolan Lakritsi Oy:lle. 5 600 kerrosneliön laajuinen, vuonna 1969 valmistunut rakennus vaihtaa omistajaa 400 000 eurolla. 


– Kyseiset tilat ovat olleet pitkään ilman vakituista käyttäjää. On hienoa, että näin keskeisellä paikalla sijaitseva rakennus saa uuden elämän, ja vieläpä yrityskäytössä, toimitilajohtaja Katja Ahola Kouvolan kaupungilta toteaa.

Hänen mukaansa entisen kauppaoppilaitoksen myynti on osa kaupungin rakennuskannan hoitoa.


– Pyrimme löytämään tyhjilleen jääville kiinteistöille käyttöä, joka tuo Kouvolaan elinvoimaa ja mahdollisuuksia eri alojen toimijoille.

KSAO Liiketalousinstituutti siirtyy Kouvolan Lakritsi Oy:n omistukseen helmikuussa. – Suunnitelmana on, että tuotanto pyörii uusissa tiloissa jo kesäkuussa, Kouvolan Lakun toimitusjohtaja Timo Nisula kertoo. Kuvassa myös Kouvolan kaupungin toimitilajohtaja Katja Ahola ja hallintojohtaja Katja Tommiska.

 

Remontti alkaa tiloissa helmikuussa

Rakennuksen hallintaoikeus siirtyi Kouvolan Lakritsille 11. tammikuuta. Omistus siirtyy 2. helmikuuta, kun myytävän rakennuksen tontin vuokrauspäätös tulee lainvoimaiseksi. 


– Olemme tyytyväisiä. Prosessi on ollut jouheva, ja nyt ollaan valmiita aloittamaan työt. Tilojen remontointi alkaa helmikuussa, heti rakennuslupien saamisen jälkeen. Suunnitelmana on, että tuotanto pyörii uusissa tiloissa kesäkuussa, Kouvolan Lakun toimitusjohtaja Timo Nisula kertoo.


Kouvolan Lakritsilla on entuudestaan tuotantotilat lähellä Kouvolan keskustaa. Ne jatkavat toimintaansa, joten lakritsia tehdään kesäkuusta lähtien kahdessa osoitteessa. Lisätila entisen kauppaoppilaitoksen rakennuksessa mahdollistaa yritykselle kasvun: Kouvolan Lakritsi tähtää tuotantonsa ja liikevaihtonsa kaksinkertaistamiseen. 


– Meillä on takanamme hyviä vuosia. Esimerkiksi vuonna 2021 liikevaihtomme kasvoi 30 prosenttia 5,3 miljoonaan euroon, ja tehtaaltamme lähti maailmalle lähemmäs miljoona kiloa lakua. Tavoitteena on, että vuonna 2023 liikevaihtomme on 12 miljoonaa euroa ja tuotannon volyymi kaksi miljoonaa kiloa. Ilman lisätilaa kasvu ei onnistu. Tilannetta kuvaa hyvin se, että tuotimme viime vuoden loka-marraskuussa yhtä paljon lakritsia kuin koko vuonna 2008, jolloin ostin yrityksen silloisen yhtiökumppanini kanssa, Nisula kertoo.


Laajennus tuo hänen mukaansa 10–15 uutta työpaikkaa noin vuoden kuluttua.


Jatkosuunnitelmat valmiina  yrityksille tiloja, museo ja koulutustoimintaa

Tämä vuosi kuluu Nisulan mukaan pitkälti lisätilojen käyttöönotossa. Jatkosuunnitelmat on kuitenkin jo tehty. 


– Rakennuksessa on viimeistään syksystä lähtien tarjolla vuokrattavia tiloja. Toiveenamme on, että saamme saman katon alle eri alojen yrityksiä. Keskusteluja on käyty esimerkiksi ravintoloitsijoiden ja hyvinvointialojen yrittäjien kanssa.  Kehitämme toimintaamme muutenkin vähitellen. Pohdinnassa ovat olleet esimerkiksi lakumuseo ja koulutustoiminta.

 

Lisätiedot:

Kouvolan Lakritsi Oy: toimitusjohtaja Timo Nisula, puh. 0400 490 020, lakutehtailija@kouvolanlakritsi.fi

Kouvolan kaupunki: toimitilajohtaja Katja Ahola puh. 020 615 9013, katja.e.ahola@kouvola.fi

Tiedote on julkaistu alunperin Kouvolan kaupungin toimesta 19.1.2022 klo 11 ja sen voi lukea täältä.

 

Vuokraa yrityksellesi tilat lakutehtaalta

Uudella lakutehtaalla on vielä vapaita vuokratiloja. Hyppää siis mukaan Lakun kelkkaan! 

Lisätiedot ja tilatiedustelut:
Kouvolan Lakritsin Happiness Chief Officer Jari Hautala, puh. 040 0754765, jari@kouvolanlakritsi.fi

Jatka lukemista

Maailman paras jo toista vuotta putkeen

Maailman paras jo toista vuotta putkeen

Personoitu brändiboksi yrityksen liikelahjana

Personoitu brändiboksi yrityksen liikelahjana

Saisiko olla hiilineutraalia lakua?

Saisiko olla hiilineutraalia lakua?

Kommentit

Kommentoi ensimmäisenä.
Kaikki kommentit moderoidaan ennen julkaisemista.