Kouvolan Lakritsin ja Kouvolan kaupungin Uusi alku Kouvolassa -kampanja on mukana kisaamassa voitosta Kuntamarkkinoinnin SM-kisoissa. Kampanja on selvinnyt semifinaaliin 13 parhaan joukkoon. Voittajat julkaistaan 15.9. Kuntamarkkinoilla Helsingissä.
Kouvolan Lakritsi ja Kouvolan kaupunki toteuttivat kesällä 2020 yhteistyössä markkinointikampanjan, jonka tavoitteena oli tarjota yhdelle ihmiselle sekä asunto että työpaikka Kouvolasta. Kampanjan kantavana teemana oli hyvän tekeminen, minkä nähtiin lähtökohtana sopivan hyvin koronan, lomautusten ja työttömyyden sävyttämään vuoteen 2020. Negatiivisen keskustelun vastapainoksi oli aika tehdä hyviä tekoja.
Kouvolan Lakritsin hyvät teot alkoivat jo Guinnessin maailmanennätyksen tekemisestä maailman isoimmalla lakritsipussilla. K-Citymarket Järvenpään kauppias pussitti ennätyspussin lakut uudestaan yhdessä paikallisen nuorten urheiluseuran kanssa ja käytti myyntituotot yhdessä lakutehtailija Timo Nisulan kanssa asunnon ostamiseen Kuusankoskelta. Asunto remontoitiin ja sisustettiin yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa tulevalle uudelle kouvolalaiselle valmiiksi
– Meistä oli tärkeää koronan keskellä tehdä jotain konkreettista yhdelle ihmiselle ja luoda hyvää mieltä. Oli hienoa, että kaupungin lisäksi moni yritys innostui ajatuksesta ja lähti mukaan toteuttamaan tätä projektia, lakutehtailija Timo Nisula kertoo kampanjan taustasta.
Uusi alku Kouvolassa -kampanjassa oli kyse ennen kaikkea siitä, että haluttiin antaa yhdelle ihmiselle mahdollisuus muuttaa elämänsä suuntaa. Kampanja vaikuttikin konkreettisesti työpaikan ja asunnon saaneen sekä Kouvolaan muuttaneen henkilön tilanteeseen. Kampanjalla saavutettiin lisäksi laajaa mediahuomiota, jolla pystyttiin vaikuttamaan Kouvolasta käytävän yleisen keskustelun sävyyn. Kampanja näkyi muun muassa Kymen Sanomissa, Etelä-Saimaassa, Ilkka-Pohjalaisessa, sosiaalisessa mediassa ja omalla verkkosivullaan.
Kampanja valittiin 46 työn joukosta 13 parhaan joukkoon kisaamaan Kuntamarkkinoinnin SM-kisan finaalipaikoista. Kuntaliiton mukaan kuntamarkkinointi on kehittymässä vahvemmin strategiaa tukevaksi ja edistäväksi toiminnaksi. Kilpailuun osallistuneista töistä monessa osallistettiin asukkaita ja yhteistyötä tehtiin alueen yritysten ja sidosryhmien kanssa. Voittajat julkaistaan 15.9. Kuntamarkkinoilla Helsingissä.
– Kampanjan lähtöasetelmassa oli poikkeuksellista se, että aloitteentekijänä toimi alueen yritys, joka pyysi kaupunkia mukaan. Uskon, että Kouvolan Lakritsin lyömättömän tarjouksen herättämä myönteinen medianäkyvyys vahvisti kouvolalaisten paikallisylpeyttä. Kouvolan tunnettuus parani, viestintä- ja markkinointipäällikkö Kirsi Vainio Kouvolan kaupungilta sanoo.
Uusi alku Kouvolassa -kampanjaan voit tutustua alla olevan videon avulla: