Lakukansan odotus ohi – tehtaanmyymälä avautuu

Lakukansan odotus ohi – tehtaanmyymälä avautuu

TIEDOTE JULKAISUVAPAA TO 10.11. KLO 12

Kouvolan Lakritsin tehtaanmyymälä avaa ovensa uuden lakritsitehtaan yhteyteen Kouvolan keskustaan ensi tiistaina. Avajaisviikkoa vietetään tiistaista lauantaihin 15.–19.11. Avajaismenot huipentuvat perjantaina nauhan leikkaukseen ja kakkukahveihin.

Entisen kauppaoppilaitoksen tiloissa sijaitseva Kouvolan Lakritsin tehtaanmyymälä aukeaa tiistaina klo 9.30. 

Avajaisviikon aikana luvassa on uunituoreen lakritsin lisäksi maistiaisia ja tarjouksia. Perjantaina Kouvolan Lakritsin toimitusjohtaja Timo Nisula suorittaa lisäksi nauhan leikkauksen klo 9.30. Tämän jälkeen tarjoillaan kakkukahvit 300 ensimmäiselle.

– Tässä se nyt vihdoin olisi. Tehtaanmyymälää on toivottu asiakkaiden ja meidän puolesta jo vuosia. Uuden tehtaan myötä tähän oli vihdoin mahdollisuus, iloitsee Nisula.

Tehtaanmyymälän valikoimassa on erilaisia lakritsi- ja marmeladituotteita sekä muita oheistuotteita paidasta kangaskassiin. Valttikortteina ovat tuoreus sekä erikoiserät.

– Tämän tuoreemmaksi ei lakritsi enää muutu. Osa tuotteista on lisäksi sellaisia, että niitä ei mistään muualta saa ostettua. Valikoimassa on myös yhteistyökumppaneiden kanssa toteutettuja tuotteita sekä vartavasten lahjaksi suunniteltuja tuotteita. Tehtaanmyymälä kannattaakin pitää jouluna mielessä, sanoo Nisula. 

Valikoimasta löytyy esimerkiksi kouvolalaisen koruvalmistaja Littlebit Designin kanssa yhteistyössä suunniteltuja koruja sekä kotimaisen Forsman Tee -teetalon kanssa tehtyä lakritsiteetä. Tehtaanmyymälän viereen katutasoon avautuu lisäksi lounasravintola Ruokala 57. Ravintolaa voi vuokrata myös tapahtuma- ja kokouskäyttöön.

– Ruokala 57 on saanut nimensä tehtaan osoitteesta sekä rakennuksen historiasta kouluna. Lounas on katettuna arkisin klo 11–14, minkä lisäksi meiltä saa pientä suolaista ja makeaa tehtaanmyymälän aukioloaikojen puitteissa, kertoo Ruokala 57:n ravintoloitsija Juha Rouhiainen.

Myös uuden lakritsitehtaan toiminta on tarkoitus käynnistää vielä marraskuun aikana lakritsipuristimen ja pakkauskoneen saapuessa. Myöhemmin tehtaan toimintaan pääsee tutustumaan ohjattujen kierrosten muodossa. Tulevaisuudessa kompleksiin avataan lisäksi vielä tapahtuma- ja yrityskylä.


Tehtaanmyymälän aukioloajat
Ti–pe 9.30–16.30
La 9–13
Su–ma suljettu

Tehtaanmyymälän osoite
Salpausselänkatu 57, 45100 Kouvola

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Timo Nisula, toimitusjohtaja, Kouvolan Lakritsi
Puh. 0400490020
lakutehtailija@kouvolanlakritsi.fi
Takaisin blogiin

Maailman makein verkkokauppa

Tilaa uunituoreet lakritsit ja muut herkut näppärästi verkkokaupasta!