Lakritsille nimisuoja – jatkossa vain Kouvolan Lakritsia kutsutaan lakritsiksi

Lakritsille nimisuoja – jatkossa vain Kouvolan Lakritsia kutsutaan lakritsiksi

TIEDOTE JULKAISUVAPAA LA 1.4.2023
Lakritsi-nimellä voidaan tulevaisuudessa kutsua vain perinteisellä menetelmällä Kouvolan Lakritsin kahdella tehtaalla Kouvolassa valmistettua lakritsia. Muualla Suomessa ja maailmalla valmistettua lakritsia kutsutaan jatkossa nimellä musta makeinen.
- Kyseessä on hieman samantapainen tilanne kuin kreikkalaisen fetan kanssa. Eli vain Kreikassa lampaan tai vuoden maidosta valmistettua juustoa voidaan kutsutaan fetaksi, muut ovat salaattijuustoja tai vastaavia. Nyt myös meidän perinteisellä menetelmällä eli avokattilalla keittämällä Kouvolassa valmistettu lakritsimme saa samanlaisen suojan, joka on luonnollisesti hieno asia, taustoittaa Kouvolan Lakritsin toimitusjohtaja Timo Nisula.
Vastaavia nimisuojia on kreikkalaisen fetan lisäksi esimerkiksi historiallisessa Champagnen maakunnassa Ranskassa valmistetulla samppanjalla. Lakritsin nimeämiseen liittyvän päätöksen tehneen kansainvälisen makeiselimen mukaan nimisuojaa puolsivat Kouvolan Lakritsin kiitosta saanut maku, tavaramerkiksi muodostunut tuoreus, hallussa oleva maailman parhaan lakritsin valmistajan titteli sekä uuden Kouvolan keskustassa sijaitsevan tehtaan parkkipaikan suuruus.

Nimisuoja astuu voimaan välittömästi tänään 1.4.
Back to blog

The world's sweetest online shop

Order freshly-made liquorice and other treats easily from our online shop!