Kouvolan Lakritsi

Kouvolan Lakritsi on valmistanut tuotteitaan tinkimättömällä otteella vuodesta 1906. Maun takana ovat perinteinen valmistusmenetelmä, oikeat ihmiset, hiottu resepti, sylillinen rakkautta ja toimitusketju, joka takaa jokaisen lakritsipalan tuoreuden.

Maailman parhaan lakritsin tarina

Kouvolan Lakritsin perustukset valettiin 1906 Viipurissa. Yritys polveutuu kahdesta viipurilaisesta toimijasta, vuonna 1.5.1906 toimintansa aloittaneesta Papulan Vesitehdas Oy:stä ja sen vuonna 1942 perustamasta sisaryhtiöstä Makeis- ja Mehu Oy:stä.

Lakritsin valmistuksen tarina alkoi jouluna 1945 puutteen ja säännöstelyn keskellä, kun valtiovalta jalomielisyydessään myönsi sodan jälkimainingeissa Makeis- ja Mehu Oy:lle pienen erän raaka-aineita sellaisen ylellisen herkun kuin lakritsin valmistamiseen. Tuolloin Makeis- ja Mehu Oy toimi Uudessakaupungissa.

Kun Makeis- ja Mehu Oy:n toiminta vuonna 1960 laajeni puitteissaan, koko makeistuotanto siirrettiin Kouvolaan, jonne myös Papulan Vesitehdas Oy oli lopulta päätynyt. Lakritsi niitti jo tuolloin mainetta mainiona tuotteena.

Muuton yhteydessä lakritsituotantoa päätettiin kehittää. Arvokasta tehtävää suorittamaan kutsuttiin Englannista asti lakritsikonsultti nimeltä H. Knoch, joka hienosääti valmistusreseptin sellaiseksi kuin se vielä tänä päivänäkin on.

Uusi makuvivahde potkaisi lakritsin menekin hyvään nousuun ja yhtiön johto ajatteli, että pitäähän hienolla merkkituotteella olla myös hieno nimi – ENGLISH TASTE. Luonnollisesti nimi sai innoituksensa makeislakritsin alkuperämaasta Englannista ja olihan herra Knochkin sopivasti sieltä kotoisin!

Englanti ei kuitenkaan vielä silloin taipunut suomalaisten suussa kovin hyvin – edes rallienglanniksi – niinpä lakritsimme ystävät alkoivat nimitellä tuotetta valmistuspaikkansa mukaan. Yhtiön johto otti tästä onkeensa ja niin suosikkituotteesta tuli Kouvolan Lakritsi.

Makeis- ja Mehu Oy:n toiminta päättyi 1990. Kouvolan Lakritsin valmistus siirtyi samalla myös. Kouvolassa operoivalle sisaryhtiölle ja suurimmalle osakkeenomistajalle Papulan Vesitehdas Oy:lle.

Keväällä 2008 Makeisneuvos Oy osti Lakritsitehtaan.

Vuonna 2022 Kouvolan Lakritsi laajensi toimintaansa ja avasi Kouvolaan vanhan kauppaoppilaitoksen tiloihin toisen tehtaan sekä tehtaanmyymälän. Tiloissa toimii myös lounasravintola, muita yrityksiä sekä siellä voi järjestää tapahtumia- ja kokouksia.

Vuosien varrella Kouvolan Lakritsi on pokannut myös useita palkintoja. Niistä yksi ensimmäisiä on MTV:n Suomen paras -ohjelman valinta Suomen parhaaksi lakritsiksi. Uusimpien tunnustuksien joukossa ovat puolestaan esimerkiksi brittiläisen aikakauslehti LUXLife:n valinnat maailman parhaaksi lakritsin valmistajaksi vuosina 2020, 2021 ja 2022.

Arvomme

Intohimo
Maailman parhaan lakritsin yhtenä tärkeimpänä ainesosana on juuri meidän käyttöömme hiottu yksilöllinen lakritsiuute. Lakritsia meillä onkin valmistettu samoin ottein vuodesta 1945, mutta vuonna 1960 reseptiä hienovaraisesti säädettiin englantilaisen herrasmieskonsultti H. Knochin toimesta. Maku osui kerralla maistajien herkkuhermoon ja siitä lähtien lakritsimme on valmistettu herra Knochin salaisella reseptillä.

Asenne
Kouvolan Lakritsi on pienten puolustaja ja erilaisuuden puolestapuhuja. Kouvolan Lakritsin tervehenkinen kapinallisuus ei ole rikollista, vihapuhetta tai muiden kiusaamista. Kyse on halusta erottua massasta ja olla rohkeasti oma itsensä – ja kannustaa siihen myös muita.

Rakkaus
Tänäkin päivänä vaalimme lakritsin valmistuksen perinteitä. Siksi maailman paras lakritsi valmistuu perinteisellä menetelmällä avokattilalla keittämällä – ihan oikeiden ihmisten toimesta. Lakritsimestarit pitävät sydämenasianaan, että valmistustekniikan kiemurat siirtyvät tekijäpolvelta toiselle.

Tällaista lakritsin kuuluukin olla.

vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 -tunnut ja Euroopan unioni Euroopan aluekehitysrahasto -tunnus

Hankkeet

Hankkeen julkinen nimi
Kouvolan Lakritsi - Black Gold 2024


Hankkeen julkinen tiivistelmä
Black Gold 2024 hankkeen tavoitteena on Kouvolan Lakritsin tuotantokapasiteetin merkittävä lisääminen ja kansainvälinen kasvu.

Myönnetty avustus
488 210 €

  • LuxLifen myöntämä Best Liquorice Manufacturer 2020 -tunnus

    Best Liquorice Manufacturer 2020

  • LuxLifen myöntämä Best Liquorice Manufacturer 2021 -tunnus

    Best Liquorice Manufacturer 2021

  • LuxLifen myöntämä Best Luxury Liquorice Manufacturer 2022 -tunnus

    Best Liquorice Manufacturer 2022

  • Suomen Paras Lakritsi tunnus vuodelta 1995

    Suomen paras lakritsi 1995 (MTV3:n Suomen Paras -ohjelma)

  • Guinness World Records Record Holder -tunnus

    Guinness World Record 2021

    .

  • Asiakastieto.fi myöntämä Suomen vahvimmat Platina -tunnus vuosille 2007-2022

    Suomen Vahvimmat Platina 2022

  • MLL Kaakkois-Suomen piirin tunnus Perhemyönteisestä työyhteisöstä 2024

    Perhemyönteinen työyhteisö 2024

  • MLL Kaakkois-Suomen piirin tunnus Perhemyönteisestä työyhteisöstä 2023

    Perhemyönteinen työyhteisö 2023

  • CIO Bulletin myöntämä 50 Most Admired Companies to Watch 2022 -tunnus

    Companies to Watch 2022

Media ja yhteistyökumppanit

Kouvolan Lakritsin ladattavat logo- ja imagokuvapaketit löytyvät Media-sivulta. Sivulta löytyvät myös yhteystiedot haastattelupyyntöjä varten.